Etelä-Suomen aluehallintovirasto, osana lasten ja nuorten paikallista harrastustoiminnan tukemista, on myöntänyt Tellukselle tukea tulevalle lukuvuodelle 2018-2019. Tuki on tarkoitettu 7-18-vuotiaiden lasten harrastuksen tukeen. Tuen avulla Tellus pystyy tarjoamaan lapsille laadukasta tanssinopetusta ammattitaitoisten valmentajien johdolla todella mieluisilla kurssihinnoilla.
Seuramme on sopinut myös sponsorisopimuksen Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagin kanssa tulevalle lukuvuodelle. Tuki suunnataan vuorostaan lasten kursseille ikävälillä 3-6- vuotiaat. Näin voimme olla osaltamme tukemassa ja innostamassa kaikkia lapsia ja nuoria ikään ja sukupuoleen katsomatta tanssi- ja musiikkiliikunnan pariin.
Tanssin merkeissä tavataan syyskuussa!!